Miten aloittaa blogitekstin kirjoittaminen?

Rajaa. Rajaa. Rajaa. Se on ehkä tärkein neuvo, mitä voin antaa sinulle, kun kirjoitat yrityksesi blogiartikkelia.

Pääaiheet

Voit keksiä blogitekstiisi useita aiheita esimerkiksi 2-10, joiden alla kirjoitat niin sanottuja ala-aiheita, joista voi löytyä uutta sisältöä jo useampaan artikkeliin. Voit siis vielä jakaa pääaiheen alle olevia aiheita uusiksi pääotsikoiksi, joiden sisältöön saat kirjoitettua uuden artikkelin. Kun työstät tekstiä, saatat huomata, että sisältöä on liikaa. Siksi jaa tekstiä tarvittaessa useampaan pääotsikkoon.

Sisältö

Voit rytmittää sisältöä siten, että kirjoitat pääaiheelle 4-10 erilaista alaotsikkoa, joihin kirjoitat sisällön. Alaotsikot rytmittää tekstiä ja sen lukemista sekä auttaa silmäilemään artikkelin sisältöä. Sekä pääotsikko että alaotsikot voivat toimia myös tekstin aihesanoina.

Alkuun ennen muuta tekstiä kannattaa kirjoittaa ingressi eli teksti, joka johdattelee aiheeseen. Ingressin voi kirjoittaa joko ennen koko tekstin kirjoittamista tai kun olet kirjoittanut koko tekstin. Ingressin tekstiin on kuitenkin hyvä palata ihan viimeiseksi viimeistelemään se, jotta ingressi herättää lukijassa huomion.

Kirjoita alaotsikoiden alle lyhyet tekstit, jotka on helppo ja nopea lukea, eivätkä aiheuta lukijassa väsymystä.

Kuvat

Hae lopuksi kuvat julkaisuusi: blogitekstiin tarvitaan artikkelikuva sekä välikuvia. Näm elävöittävät sivua ja välikuvat katkaisevat lukemista sekä antavat visuaalista ilmettä.

Lue lisää ”Mistä saa kuvia omiin sosiaalisen median julkaisuihin?” Samoista paikoista voit saada kuvia myös blogiartikkeleihin.

Oikoluku ja editointi

Aivan viimeisenä kannattaa yrityksen artikkelit vielä lukea läpi, jotta tekstin kirjoitus on tehty oikein ja kielioppi on huomioitu. Editoi tarvittaessa tekstiä esimerkiksi rytmityksen tai kuvien osalta.

Lue artikkeli ”Miten kirjoitan blogitekstin sivuilleni? 8 vinkkiä!

Lue artikkeli ”Blogi- ja sometekstin ääni – mitä tulee ottaa huomioon?

Jaa tämä artikkeli

Lisää luettavaa

Kuinka pitkä blogiteksti?

Blogitekstin pituuden suhteen ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Sopiva pituus vaihtelee blogitekstin tarkoituksesta ja aiheesta riippuen. Alla olevista ohjeista voi olla apua, kun mietit

Lue lisää »

Digitaalisen assistentin sähköpostilistalle liittyminen

Digitaalisen assistentin sähköpostilistalle liittyminen

Liittyminen on täysin ilmaista!

  • Saat vinkkejä sosiaalisen mediaan
  • Saat vinkkejä kotisivujen sisällöntuotantoon
  • Saat ideoita, mitä sisältöä voisi tehdä
  • Saat huomionarvoisista aiheista tietoa

Lähetämme 1-4 sähköpostia viikossa.

Liittymällä saat maksuttoman tallenteen Tekoälyn käyttö sisällöntuotannossa -webinaariin!

Liittymällä saat maksuttoman tallenteen Tekoälyn käyttö sisällöntuotannossa -webinaariin!

Liity Tiklen Digitaalisen assistentin sähköpostilistalle

Lue tietosuojaseloste

Sähköposti pitäisi tulla parin tunnin sisään sähköpostilistan tilauksesta. Tarkistathan roskapostikansion ja lisäät kauppa@digitaalinenassistentti.fi-osoitteen VIP-lähettäjiin ja yhteystietoihin.

Digitaalinen assistentti, Y-tunnus 2011844-4, Helsinki

Saat vinkkejä sisällöntuotantoon

TIlaa maksuton Tallenne
Tekoälyn käyttö sisällöntuotannossa
-webinaariin

Tilaat samalla Digitaalisen assistentin sähköpostilistan.

Saat vinkkejä

  • sosiaalisen mediaan
  • kotisivujen sisällöntuotantoon
  • ideoita, mitä sisältöä voisi tehdä
  • huomionarvoisista aiheista tietoa